Ammattiosaston jäsentiedote 8.9.2015

9.9.2015

 

 

 

Jäsentiedote 8.9.2015

 

 

Päivätyön työaikamuoto

Uudet jaksotyöaikamääräykset astuivat voimaan 8.6.2015. Muutoksen myötä muodollista jaksotyötä (ns. päivätyötä tekeviä) koskevat määräykset poistuivat Kunnallisesta virka- ja työehtosopimuksesta. Päivätyötä tekeviin sovelletaan uusia jaksotyöaikamääräyksiä.

 

Keväällä 2015 osana yhteistoimintamenettelyä ns. säästöneuvotteluissa sovittiin, että sairaanhoitopiirin

johtaja asettaa työryhmän selvittämään päivätyön työaikamuotoa ja laatimaan ehdotus uusista työaikamuodoista ja käytännöistä. Työryhmätyöskentely alkoi 24.8. Työryhmän tulee saada työnsä valmiiksi 30.11.2015 mennessä.

 

Pääsääntöisesti vaihtoehdot ovat jaksotyö tai yleistyöaika. Ryhmä on tähän mennessä perehtynyt työaikalain ja KVTES:n määräyksiin sekä Työneuvoston asiasta antamiin lausuntoihin. Näiden perusteella säännönmukainen tarve teettää yötyötä tai yli 9 tunnin työvuoroja erottaa jaksotyön yleistyöajasta. Toimialueet selvittävät parhaillaan työryhmälle tällä perusteella joukkoa, jonka työaikamuodosta jatkossa keskustellaan.

 

Tavoitteena on valita toiminnan ja työtehtävien kannalta tarkoituksenmukaisin työaikamuoto. Kaikki työyksiköistä kerätty ja toimitettu materiaali asiaan liittyen on koko työryhmän tiedossa ja käytettävissä. Jatkoneuvottelut on aikataulutettu syys-lokakuulle. Kun asia työryhmässä etenee, tiedotamme siitä jäsenkirjeellä ja jäsentapaamisissa.

 

 

Tehyn luottamusmiehet